23. huhtikuuta 2015

PÖÖÖ!

Moikka! Päätin alottaa tän blogin kirjottamisen ihan puhtaalta pöydältä senkin vuoksi, että osa teksteistä on niin vamhoja (ja noloja) että päätin poistaa suuren osan. Eli suomeksi sanottuna melkein kaiken. En jaksanu katella niitä ja ajattelin että muutenkin elämässä puhaltaa uudet tuulet, että on helpompaa alottaa kertominen puhtaalta paperilta, kuin kattois niitä vanhoja ja miettien että nainen, mitä helvettiä sun päässäs on liikkunu?
Noh, ei siinä mitään. Jätin mä parit tekstit muuten vaan tonne, sellasii mis on omasta mielestä ihan jeesit sanat tai muuta vastaavaa. Miten kukin senkin ottaa.
Alotetaas sitte kertominen, en osaa sanoa pituudesta mitään, mutta koitetaan.
Elämä on ollu aika vauhdikasta tässä elokuusta lähtien kun mä ja paras kaveri muutettiin saman katon alle. On ollu vaikeita hetkii ja hienoja hetkii. Tuntuu että enemmänki vaikeita, puoli vuotta mun elämä oli suoraan sanottuna aivan perseestä. Siis sen jälkeen ku Sussusta erosin, ei siitä sen enempää, en jaksa oikeen vanhoista piitata tai niitä miettiä. Tai siis joo! Kyl vanhoi on kiva muistella-niitä hyviä hetkiä. Tosin, aika kultaa muistot ja tulee muistettuu enemmän kaikista niitä hyviä. Ei siinä mitään.
Oon kierrelly vähän ympäri Suomea ja tutustunu mahtaviin ihmisiin. Oon mm. ollut Jyväskylässä, Ähtärissä (hyi perkele, anteeksi), Tampereella, Helsingissä, Jokelassa, Hyvinkäällä, Raumalla, Porissa...yms. Siellä täällä oon myös maistellu alkoholia ihanassa seurassa. Musta on tullut paljon sosiaalisempi tän johdosta ja myöskin iloisempi omalla tapaa.
Kaikista onnellisimmaksi mut tekee mun tyttöystäväni Epa. En vois enää kuvitella itteeni muitten rinnalla kuin sen, siis miten joku ihminen voi tehdä toisen näin onnelliseksi. Kuvitellaampa.. Nah, ei kukaan. Saan Epalta kaiken ja vielä enemmän mist oonkaan haaveillut. Siis heti alusta alkaen tiesin et ei perkele nyt kolahti. Siin on se nainen ketä oon ettiny iät ja ajat! On meilläkin ollut omat vuoret ylitettävänä ja me päästii niistä yli vaikka ei edes seurusteltu, bitch like what?? Kuinka moni "säätö" pääsee tollasista mitä me?,,, aika harva.
Täytyy sanoa, että oon miettiny Epaa koko sen puolen vuoden ajan, me säädettiin _puoli vuotta_. Se on pitkä aika!! Mut se kaikki vaiva on todellaki ollu tän arvosta. KUKAAN ei ole samaan pystynyt mihin Epa pystyy. Ei kukaan mun aikasempi.Tekis vaan mieli mennä huutaa koko maailmalle et hei jumalauta, kattokaa ku mun naiseni on täydellinen. Enkä oo kenestäkään yhtä paljoo puhunu, enkä edes kertonu ihmisille. En yhdestäkään aikasemmasta. Se miten ihmiset varmasti tuomitsee jossain päin, siitä sitten tuomitsee, Mun onnellisuus ei ole keneltäkään pois ja mua ei edes kiinnosta mitä toiset mulle sanoo. Tuhlaa vaa aikaasa. I dont give a shit about it ;)